Alkemia nousi pyrkimyksestä levittää henkisen valon valtakunnan vaikutuspiiriä ja vastaavasti kaventaa maallista ja pimeäksi koettua aineen valtapiiriä. Näin se liittyy läheisesti myöhäisantiikin gnostilaisiin virtauksiin ja niiden moninaisiin lahkoihin. Sydänkeskiajan käsikirjoituksissa sekä renessanssin ja barokin kirjallisuudessa tavataan runsaasti aiheiltaan alkemiaan liittyvää symbolis-allegorista kuvastoa. Kuvien tavoitteena ei lähinnä ollut valistaa sen salaisuuksiin vihkiytymättömiä, vaan tarjota aineksia alkemian opit jo tunteville niitä yhä syventävään mietiskelyyn. Ihmisen tulee nousta alkumateriasta (materia prima) monien valaistumisasteiden kautta omistamaan viisauden puhdas kivi (lapis philosophorum). Vasta se tekee myös mahdolliseksi saada epäjaloista metalleista kultaa ja hopeaa (auringon ja kuun metalleja) ja päästä osalliseksi universaaleista pelastuksen välineistä. Monissa alkemian vertauskuvissa näkyy sen lähisukulaisuus Ruusuristi-yhteisöön ja vapaamuurariuteen.

Tärkeimpiä alkemian kuva-aiheita ovat:

androgyyni, aurinko, kuu, kulta, hopea, feeniks, yksisarvi, korallit, kotka, kyyhkynen, leijona, lohikäärme, riikinkukko, pelikaani, sammakko (erit. rupisammakko), lyijy, Merkuriuksen sauva, pentagrammi, heksagrammi, Sulphur ja Mercurius, Saturnus, ydinaines, ym.

KAAOS

Kristillisen käsityksen mukaan jumala on luonut kaiken tyhjästä sanallaan. Tämä käsitys on kuitenkin epähavainnollinen, ja useimmissa kulttuureissa - osin kristikunnankin piirissä - ajatellaan, että alussa oli jonkinlainen sekava joukko alkuaineita, joista sitten syntyi mielekkäästi järjestäytynyt kosmos. Samantapainen on Raamatun luomiskertomuksenkin ilmaisu, että alussa "maa oli autio ja tyhjä". Kaoottinen alkutila, jota luova jumala tai henki ei ole vielä alkanut käsitellä, voidaan kuvata sumujen, vesien ja tulien sekoitukseksi. Joissakin myyttijärjestelmissä se on rannaton ja kuohuva meri tai - kuten germaaneilla - ammottava kuilu (ginnungagap).

Alkemiassa kaaos on jalostamattomasta alkumateriasta käytetty ilmaisu. Sanasta kaaos (chaos) mainitaan alkemisti Jean Baptiste van Helmontin (1577-1644) johtaneen termin "kaasu". Abstraktina sanontana kaaosta käytetään merkitsemään kaikkea sekaista ja järjestämätöntä sekä kulttuurista tai poliittista tilannetta, jossa järjestys ja päämääristä tietoinen toiminta on häiriintynyt.