Make your own free website on Tripod.com

ATLANTIS: KADOTETTU PARATIISI

 

Kaikki ovat kuulleet Atlantiksesta, mutta onko se todella ollut olemassa? Oliko se Atlantin vai Välimeren saari? Löytyikö se kuivalta maalta Afrikasta, Amerikasta tai Euroopasta? Atlantiksesta on monta teoriaa, ja sitä on etsitty monista paikoista. Sitä ei olisi kuitenkaan koskaan alettu etsiä ilman kreikkalaista filosofia Platonia (n. 427-347 eKr.), joka Timaios ja Kritias - dialogeissaan kertoo seuraavan tarinan:

Atlantis oli suuri Herakleen pylväiden (Gibraltarin salmen) toisella puolella sijaitseva saari, suurempi kuin Vähä-Aasia ja Libya yhteensä. Atlantiksen takana taas oli ryhmä pienempiä saaria. Noin 9000 vuotta ennen Solonia (n. 640-559 eKr.) Atlantis oli ollut Välimerta hallitseva mahtava valtakunta, jossa oli vallinnut korkea kulttuuri ja ihanteellinen poliittinen järjestelmä. Sen ryhdyttyä aggressiiviseksi ja pyrittyä laajentamaan valtaansa suuttuneet jumalat hukuttivat sen mereen.

Platon kertoo tarinansa kuin se olisi lähtöisin Kritiaalta, joka oli kuullut sen kymmenvuotiaana isoisältään, joka oli kuullut sen omalta isältään. Tämä oli kuullut sen Solonilta, jolle sen olivat kertoneet Egyptissä Saisin papit. Platon, joka oli filosofi eikä tarinankertoja, kirjoitti saamansa tarinan siveellisesti opettavassa tarkoituksessa. Missä määrin Atlantis on Platonin keksintöä ja missä määrin se perustuu tosiasioihin, joista ei ole säilynyt muuta mainintaa?

Kun Platonin tarinaan tekemät lisäykset (esimerkiksi hän käytti persialaisia malleja "atlantislaista" yhteiskuntaa hahmotellessaan) poistetaan, jää tarinan ytimeksi kukoistavan kulttuurin luonut saari, joka katosi Atlantin syvyyksiin jättämättä muuta jälkeä kuin purjehduskelvottoman matalikon. Onko tämä todella tapahtunut? Kukaan kirjailija ennen Platonia ei mainitse sitä - ei edes kreikkalainen historioitsija Herodotos (n. 484-420 eKr.), joka oli kysellyt menneisyyden tietoja Saisin papeilta ja olisi varmaan kuullut heiltä Atlantiksesta, jos he olisivat pitäneet sitä todenperäisenä.

HAAKSIRIKKOUTUNUT KULKIJA

Jos tarina Atlantiksesta ei ole totta, ei se liioin ole taruakaan - ei ainakaan Platonin sepittämä taru, sillä samanlainen tarina tunnettiin Egyptissä Keskimmäisen valtakunnan ajalla (2000-1750 eKr.). Nykyisin Leningradissa olevassa Papyruksessa kerrotaan egyptiläisestä, joka matkallaan faaraon kaivoksille joutui haaksirikkoon. Kaikki laivassa olleet hukkuivat lukuun ottamatta tätä kulkijaa, joka lankun varassa ajautui tuntemattomalle saarelle. Siellä asuva kultainen lohikäärme vei hänet pesäänsä mutta ei vahingoittanut häntä. Lohikäärme kertoi että saarella asui aikaisemmin 75 onnellista lohikäärmettä, joista vain hän oli säilynyt hengissä. Muut oli polttanut tähti, joka oli pudonnut saareen hänen poissa ollessaan. Lohikäärme ennusti, että egyptiläinen laiva pian pelastaisi kulkijan, mutta sanoi että "et enää koskaan ole näkevä tätä saarta, sillä aallot nielevät sen".

Tarina onnellisesta ja vauraasta, mutta myöhemmin mereen vajonneesta saaresta tunnettiin ilmeisesti hyvin Egyptissä kuten itse asiassa muuallakin - se esiintyy esimerkiksi intialaisessa Mahabharatassa. Se jopa saattaa olla eri kansoille yhteinen perusmyytti. Tämä ei merkitse, ettei Atlantis olisi ollut olemassa - tarut usein koostuvat kovan tosiasiaytimen ympärille kertyneistä myyteistä, taikauskosta ja sepitelmistä. Viime aikoina monet Atlantiksen etsijät ovat päätyneet uskomaan, että he ovat löytäneet tämän ytimen Theran saarelta.

KADONNEEN MANTEREEN LÄHDE

Vuonna 1967 kreikkalainen arkeologi S. Marinatos aloitti kaivaukset Egeanmeren pienellä tuliperäisellä Santorinin saarella. Hän löysi kaupungin keskustan, jonka joissakin taloissa oli vielä kaksi tai kolme kerrosta ja huoneita koristivat arkipäivän elämää kuvaavat freskot. Löytyi huonekalujen jäännöksiä ja hienoja keramiikka-astioita sekä lihotus- ja työeläinten luita, mutta ei ihmisten jäännöksiä eikä koruja.

Arkeologit ovat tullet siihen tulokseen, että Thera, millä nimellä Santorini aikoinaan tunnettiin, oli ollut minolaisen kulttuurin kaupallinen keskus. Se ei ollut, kuten aluksi arveltiin, toisen vuosituhannen ensimmäisellä puoliskolla eKr. Egeanmerta hallinneen Kreetan siirtokunta. Sen sijaan sillä oli oma itsenäisesti kehittynyt kulttuurinsa. Kukoistava kauppa toi Theraan rikkautta, ja siksi sen freskot kuvaavat huomattavan vaurasta elämänmuotoa. Erityisesti kevät-fresko ilmensi theralaisen kulttuurin henkeä. Tässä pienehkön huoneen kolmea seinää kiertävässä maalauksessa pääskyset "suutelevat" keväisenä päivänä tuulen huojuttamien punaisten liljojen ja voimakkaasti tyyliteltyjen kallioiden yllä.

Sitten saarta kohtasi suuri onnettomuus. Maanjäristykset olivat varmasti herättäneet pelkoa, sillä muutaman kuukauden kuluessa theralaiset lähtivät arvoesineineen. Ilmeisesti he aikoivat palata, sillä he olivat panneet pithos-ruukkuja - suuria oliiviöljyä, siemeniä ja viljaa sisältäneitä säilytysastioita - ovenpielien väliin, mikä oli useinkin talon vahvin paikka. Maanjäristykset tuhosivat osan kaupunkia, kunnes rauhallinen kausi rohkaisi joitakin asukkaita palaamaan. Heidän onnistui paeta laivoilla Theran tulivuoren purkautuessa ja peittäessä kaupungin ohuella hohkakivikerroksella.

Tulivuoren lopullisen purkauksen jyrinä on saatettu kuulla yli 3000 kilometrin päässä; purkauksen on arveltu olleen neljä kertaa voimakkaamman kuin Sumatran ja Jaavan välillä olevan Krakataun vuonna 1883 tapahtunut purkaus, joka kuultiin Australiassa. Tulivuoren syytämä tuhka peitti osia saaresta 30 metrin paksuisella kerroksella ja hautasi alleen varsinaisen kaupungin. Vaikka purkaus tapahtui vuoden 1520 eKr. tienoilla, tuhkaa on vieläkin paikoittain neljän metrin paksuudelta. Noin 40 vuotta purkauksen jälkeen tulivuoren keila luhistui, jolloin meri vyöryi saarelle ja Therasta jäi jäljelle nykyinen teräväharjainen kaareva Santorini. Mahtavien hyökyaaltojen on arveltu hävittäneen Kreetan kulttuurin lähes yhdessä yössä.

Oliko tämä Atlantiksen loppu? Monet ovat sitä mieltä. On myös mahdollista, että Kreeta itse oli tämän kadonneen kulttuurin sijaintipaikka. Kreetan yhteydet Egyptiin katkesivat yhtäkkiä samaan aikaan Theran vajoamisen kanssa. Egyptiläinen perimätieto on hyvinkin saattanut yhdistää Theran tuhosta kertovat tiedot Kreetan kulttuurin kanssa vallinneiden suhteiden äkilliseen ja lopulliseen katkeamiseen selittääkseen tämän "maailmanvallan" katoamisen.

Platonin "9000 vuotta ennen Solonia" pitäisi paikkansa samastettaessa Theraa Atlantikseen, jos luku jaettaisiin kymmenellä kuten kreikkalainen seismologi A.G. Galanopoulos on ehdottanut, sillä 900 vuotta ennen Solonia osuu sopivasti yhteen Theran purkausten kanssa. Galanopoulos päättelee, että ristiriita on syntynyt kirjurin sekoittaessa lukuja 100 ja 1000 tarkoittaneet merkit. Toisen uskottavan selityksen on antanut Marinatos, joka arvelee Saisin pappien kertoneen luvun kymmenellä siirtääkseen tapahtumat hämärään ja kaukaiseen menneisyyteen. Siinä heijastuu tarinankertojien perinnäinen mieltymys pyöreisiin lukuihin ja kauan sitten olleisiin aikoihin.

HERAKLEEN PYLVÄIDEN TOISELLA PUOLELLA

Atlantiksen sijainti Atlantilla, niin houkuttelevalta kuin se nimen perusteella tuntuukin, on paljon vaikeammin todistettavissa. Voi olla mahdollista, että foinikealaisten purjehdittua Afrikan ympäri (n. 600 eKr.) ja ihmisten tajuttua Atlantin valtavuuden Atlantiksen tarua kehittelevät tarinankertojat päättivät, että tarina ei ollut tapahtunut vain "kauan sitten" vaan myös "hyvin kaukana". Olipa syy mikä tahansa, Atlantista yhä etsitään Herakleen pylväiden toiselta puolelta.

Monet vanhat kartat heijastavat yhtä paljon kartantekijöiden mielikuvitusta kuin kaukaisten paikkojen sijainnin todellista arviointia. siksi tiedemiehet suhtautuivat varovaisesti 1960-luvulla keskiaikaisista merikartoista kiinnostuneen amerikkalaisen historiantutkijan Charles Hapgoodin johtopäätöksiin. Hän oli löytänyt Kongressinkirjastosta vuodelta 1531 peräisin olevan kartan, jossa Antarktiksen rannikko on jäistä vapaa. Sikäli kuin tiedettiin, valtameripurjehdus alkoi vasta vuoden 2000 eKr. tienoilla, ja kuitenkin tieteelliset todisteet osoittavat Antarktiksen olleen jäässä arviolta 6000 vuotta. Olivatko merenkulkijat siis kartoittaneet sitä aikaisemmin?

Hapgood vertaili keskiaikaisia merikarttoja eli portolaaneja ja keräsi riittävästi todisteita esittääkseen että tuhansia vuosia ennen egyptiläisiä oli ollut olemassa suuri merikulttuuri. Tämä kulttuuri, Hapgood sanoo kirjassaan Maps of the Ancient Sea Kings (Muinaisten meren herrojen kartat), tuhoutui niin täydellisesti että siitä on jäljellä tuskin muuta kuin sen merenkulkutietouden karttasukupolvesta toiseen siirtyneitä irrallisia sirpaleita. Vaikka Hapgood ei sanokaan, että se voisi olla Atlantiksen kulttuuri, yhtäläisyyksiä on olemassa.

ATLANTIKSEN PALUU

Amerikkalainen parapsykologi ja parantaja Edgar Cayce (1877-1945) ennusti, että Atlantis alkaa pian jälleen nousta. Kesäkuussa 1940 hän ennusti: "Ensimmäisten osien joukossa Atlantiksesta kohoa Poseidia. Odottakaa sitä vuosina 1968 ja 1969; siihen ei ole pitkä aika!" Hän jopa mainitsi paikankin - Bahamasaaret. Merkillisenä yhteensattumana lentäjät valokuvasivat vuonna 1968 Bahamasaarten Pohjois-Biminin rannikon edustalta rakennuksilta näyttäviä hahmoja. Merenalaisissa tutkimuksissa merenpohjasta on paljastunut suuria kivettyjä teitä muistuttavia kivimuodostelmia, ja mainintoja on myös kyklooppimuureista, pyramideista ja kivikehistä. Toistaiseksi näiltä kuvauksilta puuttuu konkreettinen todiste - arkeologien on vielä saatava varmuus siitä, että "Biminin tiet" ovat ihmisen tekemiä.

Tämä on tietenkin hyvä alue etsiä Atlantista. Bahamasaarten toisella puolella olevan Sargassomeren uskottiin kauan sitten olevan Platonin Atlantiksen uppoamisesta jäänyt "purjehduskelvoton matalikko". Mutta vedenalaisia "teitä" ja "muureja" on vuosisatoja käytetty Euroopan Atlantin rannoille "uponneesta kaupungista" kertovien tarujen todisteena. Itse asiassa kaikki, mikä muistuttaa ihmisen tekemää rakennelmaa, yhdistetään ennemmin tai myöhemmin "uponneeseen kaupunkiin". Platonin Atlantiksen voimakkaalla vaikutuksella on ollut tähän suuri osuus. Mitä itse Atlantikseen tulee, sen etsintä jatkuu.

Etusivulle