Make your own free website on Tripod.com

MYYTTISET HEVOSET

 

  YKSISARVI

Antiikin ja keskiajan symboliikassa tärkeä tarueläin, joka on tavallisesti kuvattu valkoisena, sorkkajalkaisena ja hevosenharjaisena saksanhirvenä. Otsassa sillä on ruuvinmuotoinen sarvi. Ensi kerran yksisarven mainitsee kreikkalainen historioitsija Ktesias (n. 400 eKr.) kertoessaan villieläimestä, jolla on parantavan voiman omaava sarvi. Lähtökohtana lienee väärin ymmärretty kuvaus yksisarvisesta intialaisesta sarvikuonosta. Sarvikuonon sarvea arvostettiin potenssilääkkeenä, ja sarvella oli ilmeisesti fallistinen sivumerkitys. Länsimainen ikonografia antoi sarven lähteä eläimen otsasta, hengen asuinpaikasta, ja henkisti siten alkuaan seksuaalisymbolina pidetyn sarven. Yksisarvesta tulikin puhtauden ja voiman vertauskuva.

Keskiajan miniatyyreistä ja koruompeleista ilmenee, että yksisarvi uskottiin voitavan vangita vain puhtaan neitsyen avulla. Se pakeni luottavaisesti neitsyen syliin, mistä metsästäjä saattoi ottaa sen kiinni ja antaa sille kuoliniskun. Tässä nähtiin vertauskuva Jeesuksesta, joka tuli ihmiseksi Neitsyt Mariasta ja joutui sitten kärsimään Vapahtajan ristinkuoleman. Jeesuksen syntymästä ilmoittanut enkeli Gabriel on toisinaan kuvattu metsästäjänä, joka ajaa "kallisarvoisen yksisarven" Neitsyen luo. Apuna hänellä olivat ajokoirat, joiden nimet olivat Usko, Rakkaus ja Toivo tai kardinaalihyveiden mukaan Totuus, Vanhurskaus, Rauha ja Laupeus. Maria istuu joko lukitussa puutarhassa tai ruusutarhassa. Kristillisessä symboliikassa yksisarven tulkinta palautuu antiikin taruihin ja varhaiskristillisiin hartaudellisiin teksteihin, joita keskiaikaiset eläinkirjat sitten kaunistelivat.

Yksisarven sarven uskottiin tuhoavan myrkyt, minkä vuoksi siitä valmistettua jauhetta on siroteltu haavoihin, jotta ne paranisivat nopeasti. Aikanaan jauhetta myytiin apteekeissakin. Tosiasiassa se oli valmistettu Atlantin pohjoisosissa Islannin ja Grönlannin seuduilla elävän sarvivalaan torahampaista. Varhaiskristillinen luonnontieteellinen kirjoitus Physiologus kertoo yksisarven myrkkyä hävittävästä vaikutuksesta: "Ennen kuin muut eläimet tulevat juomaan, käärme sylkee myrkkyään veteen. Mutta eläimet, jotka tietävät vedessä olevan myrkkyä, eivät uskalla juoda sitä. Ne odottavat yksisarvea, joka tulee, menee heti veteen ja iskee siihen sarvellaan ristin. Tämä hävittää vedestä myrkyn vaikutuksen. Vasta sen jälkeen kun yksisarvi on juonut, tulevat muutkin eläimet juomaan." Kuvauksessa heijastuu ilmeisesti usko sarvikuonon sarven ihmeitä tekevään voimaan.

Keskiaikaisessa novellikokoelmassa Gesta Romanorum elefantti sai saman roolin, mikä yleensä on yksisarvella. Se kertoo, miten muuan kuningas halusi saada elefantin saaliikseen. Sitä varten hän käski kahden kauniin neitosen mennä alastomina metsään ja laulaa siellä suloisia lauluja. Elefantti nukahti toisen neitosen syliin, jolloin toinen surmasi sen miekalla. Kuningas otti elefantin verta, ja värjäsi sillä viittansa.

Epäselvää on, mitä eläintä tarkoittaa Raamatun mainitsema re'em. Kyseessä lienee villi puhvelihärkä, vaikka siitä on monissa käännöksissä tullut yksisarvi (kreik. monoceros). Tätä käännöstraditiota seurasi Mikael Agricolakin psalmien suomennoksessaan 1551: "Wapadha minua Jalopeuran Suusta/ ia pääste minua niiste Yxisaruillisist" (Ps. 22:22). Nykyinen suomennos puhuu villihärkien sarvista.

Kiinalaisten yksisarvi (ky-lin, ch'i-lin) muistuttaa vain vähän sitä, millaiseksi tämä eläin Euroopassa kuviteltiin. Se oli hirventapainen eläin, jolla oli härän häntä. Sarvea otsassa peitti karvainen nahka. Symbolina kiinalainen yksisarvi edusti lempeyttä, onnea ja siunausta, ennen muuta lapsionnea (varsinkin poikien saamista). Lisäksi on Kiinassa tunnettu yksisarvi-neito. Sillä on kuvattu lempeää jumalatar Kuan-yinia, jonka valtaistuimena on makaava yksisarvi.

Alkemiassa yksisarvi symboloi alkuaine Mercuriusta. Yhdessä Sulphurin kanssa, jonka vertauskuva on leijona, se muodostaa korkeamman asteen ykseyden.

Heraldiikassa yksisarvi on kuvattu parrakkaana, sorkkajalkaisena hevosena kierteinen sarvi otsassaan. Vaakunoissa se on harvinainen, mutta kilvenkannattimissa se on ollut tavallisempi (usein yhdessä leijonan kanssa). Tunnetuin esimerkki on Ison-Britannian valtakunnanvaakuna.

PEGASOS

Inspiroituneen runotaidon symbolieläin, siivekäs "runoratsu", tunnetaan tässä merkityksessä vasta uudelta ajalta. Taustana on antiikin taru, jonka mukaan ihmeratsu Pegasos puhkaisi kavion iskullaan Hippokrenen lähteen Helikonille, muusien vuorelle. Siivekkäät taikahevoset mainitaan monissa vanhan ajan saduissa ja tarinoissa. Pegasoksen kerrotaan syntyneen meren jumalan Poseidonin ja medusa Gorgon yhtymisen hedelmänä medusan verestä Perseuksen lyötyä häneltä pään poikki. Sankari Bellerophon kesytti vastahakoisen Pegasoksen jumalatar Athenen lahjoittamilla suitsilla ja voitti sillä ratsastaen kauhistuttavan Kimairan. Ylijumala Zeus vangitsi lopulta Pegasoksen ja teki siitä tähtikuvion (taivaallinen "salamahevonen"). Pegasoksen hahmossa yhdistyvät ratsun elinvoima ja väkevyys sekä lintujen irtautuminen maan kahleista. Sellaisena se saattoi myös päästä symbolisoimaan runoilijan kaikki maalliset esteet voittavaa luovaa henkeä. Pegasos kuvastaa myönteistä tulkintaa hevosesta, kun taas kentauri toi ilmi tulkinnan muita puolia.

Etusivulle