Make your own free website on Tripod.com

LOHIKÄÄRMEET

  Lohikäärmeillä on monien kansojen mielikuvissa merkittävä asema. Ne on kuviteltu matelijoiksi, tavallisimmin siivellisiksi krokotiileiksi tai jättiläismäisiksi käärmeiksi. Sen sijaan teoria, jonka mukaan lohikäärmeet olisivat alkuaan maapallon varhaisemman kauden dinosauruksia, on perusteeton. Dinosaurukset eivät ole koskaan olleet ihmisen aikalaisia, sillä ihminen ilmaantui maan päälle vasta 100 miljoonaa vuotta dinosaurusten ajan jälkeen. Luomismyyteissä lohikäärmeet ovat yleensä väkivaltaisia alkuolentoja, joita vastaan jumalat taistelevat ja voittavat ne. Myöhemmin saivat lohikäärmeen surmaajan roolin sankarit ja aatelissukujen esi-isät. Tällä kuvattiin samalla henkisesti korkealle kehittyneen ihmisen voittoa hallitsemattomasta luonnosta ja sen voimista. Usein on lohikäärmeen voittaminen sankarin miehuuskoe, jonka läpäisemällä hän voittaa itselleen jonkin aarteen tai vangitun kuninkaantyttären. Lohikäärme on tällöin vertauskuva villistä eläimellisyydestä, jonka kasvatus ja kurinalainen voima kukistaa. Kristillinen symboliikka pitää lohikäärmettä paholaisen (Saatanan, Luciferin) ruumiillistumana, jonka arkkienkeli Mikael voittaa ja syöksee helvetin tulijärveen (Ilm. 12). Tämän vuoksi lohikäärmeet ja alkuaine tuli on usein kytketty yhteen ja ne on esitetty suustaan tulta syöksevinä.

Länsimaisesta perinteestä poiketen on lohikäärmettä itäisessä Aasiassa pidetty onnen symbolina, joka lahjoittaa ihmiselle kuolemattomuuden juomaa. Kiinalaisten maailmankuvassa lohikäärme edustaa alkuprinsiippi jangia ja siten siittämistä, hedelmällisyyttä ja aktiivisuutta. Taiteessa ja käsitöiden keskeisinä koristeaiheena sillä on usein demoneja karkottava tehtävä. Muinaisen Kiinan puvustossa lohikäärmeiden luku oli tarkoin säädelty. Yhdeksän lohikäärmettä sallittiin vain keisarillisissa vaatteissa. Han-dynastian (206 eKr. - 220) ajalta saakka punavihreä lohikäärme oli keisarin, kiinalaisen eläinradan viidennen merkin, idän, auringonnousun ja kevätsateen symboli, valkoinen lohikäärme taas lännen ja kuoleman. Kansanperinteen mukaan lohikäärmeet asuvat talvella maan alla, mistä ne tulevat toisena kuukautena esiin ja aiheuttavat ukkosen ja ensimmäiset sadekuurot. Toisen kuukauden toisena päivänä vietetään usein lohikäärmejuhlia ilotulituksineen. Koristetaiteessa on mielellään kuvattu kaksi lohikäärmettä, jotka leikkivät helmellä tai pallosalamalla ja kutsuvat siten esiin hedelmöittävän sateen. Myös Japanissa sateen jumala ruumiillistuu lohikäärmeenä. Siksi pronssista valettuja lohikäärmeen kuvia tapaa temppelialueilla erityisesti kaivojen koristeina.

Afrikassa ja Amerikassa ei ole todennettu lohikäärmesymboliikkaa. Muinaisessa Meksikossa sitä vastasivat myyttiseen käärmeeseen ja alligaattoriin (vrt. krokotiili) liittyneet mielikuvat.

Etusivulle