Make your own free website on Tripod.com

MAANVILJELYSKULTTUURIN ALKU

 

Muinaisaikojen ihmiset elivät animistisessa maailmassa, jonka he uskoivat olevan täynnä henkiolentoja. Symbolien ja rituaalien avulla he yrittivät hallita henkien täyttämää elämänpiiriään voidakseen paremmin selvitä jokapäiväisen elämän monista vaaroista.

Tutkijat ovat yrittäneet ymmärtää ja määritellä niitä käsityksiä, jotka varmasti ovat olleet esikirjallisen ajan ihmisten keskuudessa suhteellisen yleisiä ja itsestään selviä. Tällaiseen alkeelliseen käsitteistöön on epäilemättä kuulunut ajatus, että kaikkia luonnonvoimia säätelivät näkymättömät henkiolennot, joilla oli yliluonnollisia kykyjä. Turvautumalla sopiviin noituuden muotoihin ja vaikuttamalla luonnonilmiöiden takana oleviin voimiin ihmiset uskoivat itse hallitsevansa luontoa.

Mutta millaiset noitakeinot antoivat parhaan tuloksen? Tunnetuimman selityksen, joka on samalla myös kaikkein yksinkertaisin, tarjoaa skotlantilainen antropologi sir James Frazer klassisessa teoksessaan The Golden Bough: "Jos analysoimme niitä ajatusperiaatteita, joihin magia perustuu, niiden havaitaan nähdäkseni jakautuvan kahdentyyppisiin. Ensinnäkin: samankaltaiset ilmiöt synnyttävät samankaltaisia ilmiöitä eli seuraus muistuttaa aiheuttajaansa. Toiseksi: esineet, jotka joskus ovat olleet kosketuksissa toisiinsa, vaikuttavat toisiinsa senkin jälkeen, kun ulkoinen yhteys on katkennut." Ensimmäisen tyyppistä magiaa Frazer kutsui jäljitteleväksi - esimerkiksi keihästettyä peuraa esittävä luolamaalaus saattaa johtaa se tappamiseen - ja toista kosketukseen perustuvaksi - luolaleijonan käpälässä saattaa säilyä sen pedon voima ja raivokkuus, jolle tuo käpälä kerran kuului.

Samankaltaisuus synnyttää samankaltaisia ilmiöitä, ja esineet, jotka ovat olleet kosketuksissa toisiinsa, vaikuttavat toisiinsa jatkuvasti. Esimerkiksi tällainen maaginen opinkappale kehittyi, kun maanviljelyskulttuuri sai alkunsa Välimeren itäosissa. Maanviljelijät olivat pitempiä aikoja aloillaan kuin metsästäjät ja siten riippuvaisempia vuodenaikojen vaihteluista, joiden mukana luonto kuolee ja herää eloon. Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa oli vuosisatojen kuluessa tultu siinä määrin riippuvaisiksi rituaaleista, astrologiasta ja ennustuksista, että ensimmäisellä vuosisadalla jKr. elänyt Plinius vanhempi valitti noituuden "vanginneen ihmisten mielet kolminkertaisin kahlein (sairauden, jumalien ja tulevaisuuden pelolla) ja hallitsevan koko maailmaa niin, että idässä se on saanut valtaansa jopa kuningasten kuninkaan".

Paljon aikaisemmin, ehkä jo neljännellä vuosituhannella eaa., suurin piirtein nykyisen Irakin alueella oli noituuden valta kasvanut muinaisten sumerilaisten samoin kuin heitä seuranneiden kansojen, assyrialaisten ja babylonialaisten, vaikutuksesta. Sumerilaiset olivat kirjoitustaidon keksijöitä ja kaupunkien rakentajia, mutta he näkivät myös, tai uskoivat näkevänsä, aaveita ja pahoja henkiä joka kadunkulmassa ja oviaukossa, joka tienristeyksessä ja hautapaikalla. He asuttivat taivaat kaikenlaisilla jumalilla, kuten Anilla, taivaan jumalalla, ja Inannalla, taivaan ja maan jumalattarella, joka oli yksi harvoja tärkeitä sumerilaisia jumalattaria. Nämä taivaalliset olennot olivat kuitenkin pääasiallisesti etäisiä jumalolentoja, joilla ei ollut vaikutusta mesopotamialaisten jokapäiväiseen elämään. Pahoilla hengillä sen sijaan oli. Niiden uskottiin olevan kaikkialla, kuten neoliittisen kauden ihmisen animistisen maailman luonnonhenkienkin, ja niihin lukeutui kuljeskelevia, varkautta harjoittavia henkiä, jotka kuuluivat väkivaltaisen tai traagisen kuoleman kokeneille vainajille, sekä sellaisia kammottavia epäinhimillisiä hirviöitä kuten "Väijyjä" ja "Kiinniottaja". Eikä niiden kulkua voinut mikään estää, kuten nämä ikivanhat varoituksen sanat todistavat:
             
Ovet eivät ole niille esteenä,
              teljet eivät saa niitä kääntymään,
              ne kiemurtelevat ovien läpi kuin käärmeet
              ne lehahtavat sisään saranoiden raoista kuin tuuli;
              ne riistävät vaimon miehen syleilystä,
              ne sieppaavat pojan isänsä polvelta.

Ei ollut ihme, että erilaiset palvontamenot ja maagiset loitsut kukoistivat, ja monet näistä loitsuista oli tehty nimenomaan manaamaan pois ryösteleviä henkiä. Erääseen rituaaliin, jota käytettiin vainajien pitämiseksi loitolla, tarvittiin maljallinen etikkaa, jokivettä, kaivovettä ja ojavettä, jotka sekoitettiin ja juotiin häränsarvesta soihtu kädessä samalla kun esitettiin sopivia toivomuksia jumalille. Sumerilaiset ja babylonialaiset keksivät erään huomattavan magian lajin: vähitellen lyhenevän taikasanan käytön, jossa "voimasanoja" toistetaan kerran toisensa jälkeen siten, että joka kerralla sanan viimeinen kirjain jätetään pois, kunnes jäljellä on vain yksi kirjain. Eräästä muinaisesta sumerilaisesta kirjoitustaulusta löydettiin seuraava vähitellen lyhenevä taikasana: "Abrada Ke Dabra", joka tarkoittaa "katoa kuin sana". Roomalaisaikana taikasana esiintyi samassa muodossa kuin vielä nykyäänkin, eli "abrakadabra". Vähitellen rituaalit ja loitsusanat muotoutuivat uudelleen, suojelevista onnettomuutta tuottaviksi, ja syntyi vaarallinen musta magia. Eräässä noitia karkottavassa lieriösinetissä oli seuraava manaus: "Oi noita, pyöriköön sinun pääsi kuin tämä sinetti ja muuttukoon vihreäksi." Vuoden 2000 eaa. tienoilla Hammurabin lait kielsivät tällaisten okkulttisten menojen harjoittamisen.

Tehosivatko noitakeinot sitten? Sen ne melko varmasti tekivät, ainakin eräässä mielessä. Koska pahat henget olivat paljolti ihmismielen luomuksia, niihin voitiin melko varmasti vaikuttaa oikein suoritetuilla loitsuilla ja rituaaleilla. Vielä nykyäänkin se, mikä meistä näyttää todelliselta, on suuresti riippuvainen näkijän aistihavainnoista, joten jos ihminen uskoo nähneensä ilmestyksen, se ei ehkä todista sellaisen olemassaolosta, mutta toisaalta ei myöskään voida olettaa, ettei hän olisi "nähnyt" ja ollut tällaisen voiman vaikutukselle alttiina.

ENNUSTUSMENETELMIÄ

Vaikka mesopotamialaiset elivät pahojen henkien maailmassa, myös tulevaisuus kiinnosti heitä suuresti. Aivan ensimmäisiin ennustusmenetelmiin kuului unien selittäminen, kuten kerrotaan Gilgamesh-eepoksessa. Se on eläin-ihmisjumalasta kertova tarina, joka suullisena perimätietona juontaa juurensa noin vuoteen 4000 eaa. Eräässä teoksen kertomuksessa Gilgamesh surmaa taistelussa suuren, lohikäärmettä muistuttavan pedon, joka on saattanut olla kuningas Arthurin legendoissa esiintyvien lohikäärmeiden edeltäjä. Eräässä toisessa kertomuksessa hän valmistautuu ratkaisevaan taisteluun vihollistaan Enkidua vastaan. Ennen taistelua Gilgamesh näkee unta lähestyvästä vihollisesta ja hän kertoo unesta äidilleen, joka vanhimmassa tunnetussa unenselityksessä ennustaa, että taistelu päättyy ystävyyteen. Näin tapahtuukin, ja Gilgamesh-amuletteja, joissa toisinaan kuvataan taistelun osapuolet painimassa, käytettiin vielä tuhansien vuosien ajan tämän jälkeen.

Muinaisilla mesopotamialaisilla oli kuitenkin muitakin, paljon suositumpia ennustuskeinoja, joista yleisin oli samalla myös yksi kaikkein erikoisimpia, nimittäin maksasta ennustaminen. Babylonialaiset uskoivat sielun sijaitsevan maksassa, ja käyttivät lampaan maksaa, jonka muotoon, eri osien lukumäärään ja verisuoniin perustuvia ennustuksia heillä oli loputtomasti. Näitä ennustuskeinoja käytettiin lähes 3000 vuoden ajan. Erään toisen verisen ennustuskeinon harjoittamiseen, nimittäin sisälmyksistä ennustamiseen, kuului myös pohdiskelu siitä, millaiset jonkin eläimen sisäelimet mahdollisesti olivat. Niinpä eräässä muinaisessa kirjoituksessa oletetaan, että paksuniskaisilla ja punasilmäisillä lampailla oli sisälmyksissään 14 mutkaa, ja että suurikokoisilla, kierosilmäisillä eläimillä ei ollut sisälmyksiä lainkaan. Assyrialaiset jopa palvoivat Huwawa-nimistä jättiläistä, jonka kasvot koostuivat mutkittelevista sisälmyksistä.

Meidän aikanamme tällaiset käsitykset ja uskomukset vaikuttavat tietenkin järjettömiltä. Babylonialaiset ja assyrialaiset harjoittivat kuitenkin erästä ennustamisen muotoa, josta miljoonat ihmiset ovat nykyisinkin kiinnostuneita. kyseessä on taito lukea tulevaisuus planeettojen ja tähtien liikkeistä eli astrologia. Tässä ennustamisen muodossa toistuu yksi kaikkein vanhimpia noituuden pääperiaatteita, sillä se on eräänlainen muunnelma alkukantaisesta aiheesta "samankaltaisuus synnyttää samankaltaisia ilmiöitä", ja astrologiassa periaate kuuluu "kuten ylhäällä taivaissa, niin myös alhaalla maan päällä". On täysin luonnollista, että babylonialaiset ja assyrialaiset olivat tähtientutkijoita, sillä Mesopotamian yötaivas on erittäin kirkas ja loistava. Muinaiset mesopotamialaiset olivat maanviljelysasteelle kohonnut kansa, ja viljelijät ja sadonkorjaajat olivat riippuvaisia tähdistä kylvönsä ajoituksessa. Kaikesta huolimatta oli hämmästyttävä yritys yhdistää öisten tähtien vakaa ja säännönmukainen, idästä länteen suuntautuva kulku ihmisten toimiin. Se oli askel, jonka tuloksena syntyi eräitä varhaisia ja tärkeitä tieteellisiä keksintöjä. Niihin kuuluu 360-asteinen ympyrä, joka perustuu sumerilaisten käsitykseen 360-päiväisestä vuodesta, jossa tähdet liikkuvat asteen verran joka yö. Tästä askelesta sai babylonialaisten toimesta alkunsa myös eläinrataa ja sen 12 huonetta koskevan järjestelmän luominen, kuten myös astrologien eli erityisen tähdistäennustajapappisluokan kehittyminen. Astrologit käyttivät ennustusmenetelmiään yhtä taitavasti kuin ne, jotka ennustivat maksoista ja sisälmyksistä. Nykyään niin tyypillisiä yksityishenkilöille laadittuja horoskooppeja ei ollut kovinkaan paljon; koko Mesopotamiasta niitä ei ole löydetty kahtakymmentä enempää. Tähtien liikkeitä tutkittiin pikemminkin kuninkaallisten tarpeita silmällä pitäen.

Etusivulle