Make your own free website on Tripod.com

VAMPYYRIT

 

Sana vampyyri tuo tavallisesti mieleen verenhimoisen ruumiin, joka palaa elävien pariin aiheuttamaan kauhua. Kirjailija Bram Stokerin luoman kreivi Draculan klassisesta hahmosta on tullut useimpien elokuvavampyyrien esikuva. On myös todellisia, eläviä ihmisiä, joita pidetään tai jotka pitävät itseään vampyyreina. He kiduttavat ja tappavat varomattomia uhreja saadakseen verta. Saipa vampyrismi millaisen muodon tahansa, se on säilyttänyt otteensa ihmisten mielikuvituksesta satoja vuosia.

HISTORIAA

Varhaisimmista ajoista lähtien on uskottu, että sielu elää kauan kuoleman jälkeen ja säilyttää joissakin tapauksissa niin paljon voimaa, että pystyy aktivoimaan ruumiin uudelleen. Niinpä muinaiset kulttuurit pyrkivät hautajaisia valmistellessaan huolehtimaan, että ruumiin olisi vaikea karata haudasta. Kuolleiden sieluja yritettiin lepytellä, jotta ne eivät haluaisi palata kummittelemaan ihmisille. Vainajia rauhoitellakseen jälkeenjääneet hautasivat heidän viereensä ruokaa, juomaa ja jalkavaimoja. Pelättiin kuitenkin, että todennäköisimmin ruumiin ajaisi arkusta tuoreen, elävöittävän veren jano. Juuri tämä pelko sai luultavasti aikaan muinaiset kertomukset vampyyrimaisista olennoista.

Varhaisimpia näistä oli babylonialaisten edimmu. Edimmu oli vaivattu sielu, joka ei pystynyt lepäämään, vaan vaelsi maan päällä etsimässä uhreja, joiden suonista imi verta. Babylonialaiset varoivat myös loukkaamasta Lilitu-demonia, jota muinaiset juutalaiset nimittivät Lilithiksi. Legendan mukaan Lilith oli Aatamin ensimmäinen vaimo, joka kuitenkin karkotettiin paratiisista, koska kieltäytyi tottelemasta miestään. Hänestä tuli demoni, joka syöksyi imemään avuttomien vauvojen ja lasten verta. Lilithin syytä olivat myös miesten eroottiset unet, joita kauhisteltiin hukkaan menevän siemennesteen takia.

Menneiden aikojen kiinalaisten kauhu oli qiang shi, demoni, joka asusti ruumiissa ja esti sitä mätänemästä juomalla toisten ruumiiden ja elävien ihmisten verta. Qiang Shin ulkonäkö oli erityisen kauhistuttava: kiiluvat silmät, terävät kynnet ja valkoisen tai vihertävän karvoituksen peittämä ruumis. Kiinalaiset uskoivat myös, että paha ihmissielu tarvitsi vampyyriksi muuttuakseen ainoastaan luurangon, joskus pelkän pääkallon. Varmistettiin ettei kissaa päästetty koskaan samaan huoneeseen vainajan kanssa, sillä ajateltiin, että jos kissa hyppää ruumiin päälle, se saattaa siirtää tiikerinluontonsa ruumiiseen, josta siten tulee varmasti vampyyri. Jos auringon tai kuun annettiin paistaa vainajaan, valo saattoi vahvistaa sielua, joka sitten ryhtyi hankkimaan ihmisverta estääkseen ruumiin mätänemisen.

Muinaisten kreikkalaisten puheenaiheena oli empusa, demoninen henki, joka saattoi tulla ruumiiseen. Samanlainen demoni oli lamia, kaunis nainen joka syleili nuoria miehiä juodakseen näiden veren. Sanaa lamia, käytettiin myös groteskeista naisista, joilla oli eläimen, usein suomuisen käärmeen alaruumis. Tällaiset lamiat söivät lihaa ja lentelivät etsimässä lasten tuoretta verta.

Arabit uskoivat ghouliin, naisdemoniin, joka on tuttu Tuhannen ja Yhden Yön tarinoista ja joka kierteli hautausmailla juomassa vainajien verta. Se vainosi myös eläviä, makasi odottamassa syrjäisissä paikoissa tai käymälöissä, hyökkäsi matkamiesten kimppuun ja joi näiden veren.

Kristinuskon nousu näyttää vahvistaneen käsitystä, että kuolemattomat voivat nousta haudasta. Varhaiset kristityt kirjoittajat sekoittivat pakanallisia myyttejä kirkon kiirastulioppiin sanoen, että vainajat lähtivät haudoistaan, koska heidän sielunsa ei saanut rauhaa. Kirkon oppi leivän ja viinin mystisestä muuttumisesta Kristuksen lihaksi ja vereksi, joita uskovaiset nauttivat messussa, vahvisti myös uskoa veren elvyttävään voimaan. Kertomukset vampyyrien hyökkäyksistä yleistyivät sitä mukaa kuin kristinusko levisi Eurooppaan. Vuonna 1486 painettiin ensimmäisen kerran kirkon hyväksymä kirja nimeltä Malleus Maleficarum eli Noitavasara, jossa kuvataan hyviksi koettuja keinoja vampyyrien ja muiden yliluonnollisten olentojen paljastamiseksi ja rankaisemiseksi. Vampyyrit piti kaivaa haudasta ja mestata.

NYKYISEN VAMPYYRIN SYNTY

Nykyistä mielikuvaamme vastaavia vampyyreja esiintyi ensimmäisen kerran 1500-luvulla Itä-Euroopan slaavilaisilla alueilla, maissa jotka kuuluvat nyt Unkariin ja Romaniaan. Turkin Suleiman Suuri voitti Unakarin kuninkaan taistelussa vuonna 1526. Unakri jaettiin tuolloin kolmeen osaan, joista yhtä hallitsivat turkkilaiset, toista Itävallan Habsburgit. Kolmas osa oli itsenäinen Transilvanian valtio, jota hallitsivat paikalliset linnanherrat. Vampyyriusko juurtui syvään ja kukoisti näillä syrjäisillä, taistelujen repimillä mailla.

Transilvania, syrjäinen maa jossa armeijat taistelivat verisesti ja aateliset rakensivat synkkiä linnoja Karpaattien kallioiseen esivuoristoon, on aina tuntunut salaperäiseltä paikalta. Raskaasti aseistettua maata asuttivat tuolloin taikauskoiset talonpojat, jotka uskoivat, että erillinen sielu pystyy jättämään ruumiin jopa ihmisen elinaikana ja matkustelemaan maailmalla lintuna tai jonakin muuna eläimenä. Bram Stokerin Dracula-romaanin muuan henkilöhahmo selittää alueen kansanperinteen rikkautta: "Transilvanian väestö muodostuu neljästä eri kansallisuudesta. Etelässä ovat saksit ja heidän lomassaan valakialaiset (romanialaiset), jotka ovat daakialaisten jälkeläisiä:; lännessä madjaarit ja lännessä ja pohjoisessa szekelyt. Olen lukenut, että maailman kaikki tunnettu taikausko on keskittynyt Karpaattien hevosenkenkään, aivan kuin se olisi jonkinlaisen pyörteen keskus."

Elämä pyörteen keskuksessa oli usein todellista painajaista Transilvanian talonpojille, jotka hankkivat kituliaan toimeentulonsa maasta. Äkillinen kulkutauti saattoi missä tahansa Kaakkois-Euroopan kylässä tappaa koko väestön. Tällaiset tapaukset vahvistivat uskoa vampyyreihin, joita usein syytettiin kuolemantapauksista. Kansan suussa kiertävissä tarinoissa painotettiin pedon hirvittävää löyhkää, joten vampyyrien hajun arveltiin edeltävän ruton tuloa.

Kauhistuneet ihmiset olivat epidemian edessä voimattomia ja hautasivat sairastuneet heti näiden kuoltua. Joskus se tapahtui vahingossa jopa ennen kuolemaa, ehkä silloin kun oletettu ruumis oli koomamaisessa katalepsiaksi nimitetyssä tilassa, jossa hengitys saattaa lakata. Joskus tällaiset onnettomat uhrit heräsivät haudassa ja yrittivät kaivautua ulos. Kun haudanryöstäjät tai vainajasta vampyyrivihjeen saaneet naapurit avasivat haudan, he näkivät ruumiin vääntyneenä ja kärsineenä ihmisen yritettyä paeta tukehtumiselta.

Tuolloisen lääketieteellisen tietämyksen muistaen on helppo ymmärtää, että kun haudan avaajat näkivät ruumiin kynsien alla verta ja suun avautuneen ikuiseen huutoon, he uskoivat löytäneensä taas vampyyrin. Jos haudattu ihminen kaivettiin esiin ennen kuin hän ehti kuolla ja nousi esimerkiksi istumaan tai osoitti muita elonmerkkejä arkkua avattaessa , vampyyritapaus oli dramaattisen ilmeinen. Rinnan läpi isketty seiväs teki valitettavasti ruumiista lopun lopullisesti.

Uskottiin että kuka tahansa, jonka suonissa virtaa tuore veri, voi joutua vampyyrin uhriksi. Täten hänestä itsestäänkin tuli vampyyri, koska vampyrismi tarttuu puremasta yhtä varmasti kuin rabies vesikauhuisen eläimen puremasta. Eurooppalaisen perinteen mukaan jotkut ihmiset ovat kuitenkin alttiimpia muuttumaan vampyyreiksi. Haudasta palasivat todennäköiset yhteisön hylkiöt, joita pidettiin muutenkin epäilyttävinä. Muita epäiltyjä olivat punatukkaiset ja perätilassa tai joulupäivänä syntyneet lapset: yleensä kaikki, jotka syntyivät epätavallisissa olosuhteissa, näyttivät jotenkin erikoisilta tai käyttäytyivät normista poikkeavalla tavalla.

KUULUISIA "VAMPYYREITA"

Elisabeth Bathory

Kaikkien aikojen pahamaineisimpia vampyyreja oli 1500-luvulla elänyt unkarilainen aatelisnainen Elisabeth Bathory, joka tuli tunnetuksi Verisenä Kreivittärenä. Hänen tarinaansa lukee kuin kauhukirjailijan mielikuvituksen villeintä tuotetta, mutta se on peräisin virallisista kuulustelupöytäkirjoista ja todistajalausunnoista oikeudenkäynnissä, joka pidettiin kun viranomaiset viimein saivat hänet kiinni. Oikeudenkäyntiasiakirjat talletettiin Budapestin valtionarkistoon.

Elisabeth Bathory syntyi vuonna 1560 suuressa linnassa Luoteis-Unkarissa, Karpaattien varjossa lähellä Transilvaniaa. Hänen sukunsa oli maan huomattavimpia ja vaikutusvaltaisimpia, mutta kautta sukupolvien siinä kulki mielenvikaisuuden juonne ja mieltymys dekadenssiin. Sukupuuta koristivat tunnetut seksuaalisesti poikkeavat yksilöt, sadistit ja masokistit, saatananpalvojat , myrkyttäjät, kerettiläiset ja intellektuellit.

Yksitoistavuotiaana Elisabeth kihlattiin Frencz Nadasdyn, toisen merkittävän suvun vesan kanssa. Myöhemmin, avioiduttuaan, nuoripari muutti synkkään ja kosteaan Csejthen linnaan, jota ympäröivissä sankoissa metsissä sudet ulvoivat öisin. Tuore aviomies joutui pian lähtemään pitkällisille sotaretkille, joten nuorikko sai tulla toimeen omin neuvoin linnassa. Tyttö kulutti aikaansa antautuen suhteisiin useiden miesten kanssa ja huomasi pian saavansa nautintoa aiheuttaessaan kipua palvelustytöille, varsinkin jos nämä olivat uhkeapovisia ja alle 18-vuotiaita. Aviomiehen tiedettiin huvikseen kiduttavan turkkilaisia sotavankeja, eikä hän pannut pahakseen vaimonsa sieville maalaistytöille tekemiä julmuuksia. Pariskunta elikin onnellisena ja sai aikaan neljä lasta vuosien 1585 ja 1595 välillä.

Kun Ferencz kuoli vuonna 1604, leski vapautui aviollisista velvollisuuksista ja saattoi keskittyä uusiin ja kekseliäisiin tapoihin hankkia mielihyvää toisten kivusta. Hän ja palveluskunnan luotetut jäsenet pieksivät uhreja säännöllisin väliajoin, keksivät erialisia nöyryytyksiä ja kidutuksia. Onnettomien tyttöjen kämmenille esimerkiksi painettiin tulikuumia kolikoita ja avaimia.
Kreivitär oli turhamainen ja kaunis nainen, joka alituiseen etsi uusia voiteita säilyttääkseen nuoruutensa. Hän palkkasi Anna Darvulia -nimisen maagikon keittämään taikaeliksiirejä.
Kun Bathory eräänä päivänä löi palvelustyttöä, tämän verta roiskahti hänen päälleen. Hän huomasi suureksi mielihyväkseen, että kun hän pyyhki veren pois, iho näytti siinä kohdassa entistä pehmeämmältä ja valkoisemmalta. Hän uskoi keksineensä nuoruuden salaisuuden: hänen täytyisi kylpeä säännöllisesti ihmisveressä.

Kun kreivittären verikylvyt eivät ajan oloon pystyneet estämään keski-iän hyökkäyksiä, hän ryhtyi käyttämään siniverisiä uhreja, nuoria aatelisnaisia, joita oli jo vaikeampi hankkia.

Ruumiiden huomaamaton hävittäminen oli aina ongelma, mutta se kävi lähes mahdottomaksi kreivittären hulluuden raivotessa ylimmillään. Lähistön kauhistuneet kyläläiset uskoivat, että verettömien ruumiiden jatkuva ilmaantuminen johtui vampyrismin aallosta ja sanan laajassa merkityksessä he olivat tietenkin oikeassa.

Huhut hirvittävistä rituaaleista kävivät pian itsepintaisiksi ja levisivät laajalle. Sen jälkeen kun Csejthen linnan vallitusten alapuolelle oli heitetty neljä ruumista, Bathorya jo pitkään epäilleet kyläläiset uskalsivat viimein valittaa viranomaisille. Joulun aikoihin vuonna 1610 Bathorya kuulusteli virallisesti tämän serkku, unkarilainen pfalzkreivi György Thurzo, joka halusi säästää suvun häpeältä. Verisen kreivittären rikostoverit pidätettiin ja he tunnustivat murhat. Muuan oikeudenkäynnin todistaja kertoi nähneensä kreivittären kirjoittaman surmattujen tyttöjen luettelon, jossa oli peräti 650 nimeä.

Bathoryn nimi mainittiin viisipäiväisen oikeudenkäynnin aikana vain kerran. Sen päätteeksi hänen apulaisensa tuomittiin julkisesti kidutettaviksi ja kuolemaan. Itse kreivitär ei joutunut milloinkaan oikeuteen, vaan hänet lukittiin vähin äänin omaan makuuhuoneeseensa Csejthen linnaan. Työmiehet muurasivat huoneen ovet ja ikkunat kiinni, joten vangin yhteydeksi ulkomaailmaan jäi vain ruokaluukku. Hän kuoli huoneessaan 21. elokuuta 1614. Bathorysta lipsahti oikeudenkäynnin aikana ainoastaan luonnehdinta "verenhimoinen, verta imevä jumalaton nainen, joka saatiin kiinni itse teossa Csejthen linnassa."

Dracula

Dracula. Tämä nimi tuo miljoonille ihmisille mieleen pahaenteisen vampyyrin pimeästä, salaperäisestä Transilvaniasta. Tuo kuuluisa kuvitteellinen hahmo oli päivisin ruumis, öisin tappaja, ja on värisyttänyt lukijoiden ja elokuvissa kävijöiden sukupolvia iana vuodesta 1897, jolloin hän esiintyi ensimmäisen kerran Bram Stokerin suuren kauhuromaanin päähenkilönä. Läheskään yhtä monet eivät tiedä, että Stoker otti kuolemattomalle hahmolleen nimen oikealta Draculalta, joka eli oikeassa Transilvaniassa neljäsataa vuotta aikaisemmin. Vaikka tuo alkuperäinen Dracula ei ollut verta imevä vampyyri, hän oli julma tyranni, jonka vastenmielinen brutaalius saa kirjallisen kaiman tuntumaan melkein mukavalta kaverilta.

Oikea Dracula syntyi vuonna 1430 tai 1431 vanhassa transilvanialaisessa Sighisoaran kaupungissa. Hän oli Valakian prinssin Vlad II:n toinen poika, ja kun hänestä aikanaan tuli isänsä seuraaja, hän sai arvonimen Vlad III, mutta tuli paremmin tunnetuksi nimellä Vlad Tepes eli Vlad Seivästäjä. Vladin isästä käytettiin nimeä Dracul, "paholainen", ehkä siksi että hän oli pelottava soturi, tai siksi että hän kuului katoliseen Lohikäärmeen veljeskuntaan ja lohikäärme oli noilla seuduilla paholaisen symboli. Joka tapauksessa Vlad nimitti itseään Draculaksi eli "Draculin pojaksi".

Dracula oli hurja soturi, mutta joskus hän oli vaikea tietää kenen puolella hän oli siinä taukoamattomassa kamppailussa, jota idän ja lännen imperiumit, kirkot ja kulttuurit kävivät hänen maassaan. Hän vaihtoi liittolaisiaan miten halusi turkkilaisista lääninherroista unkarilaisiin, roomalaiskatolisesta kirkosta ortodokseihin. Hän palveli jopa islamin asiaa ollessaan liitossa ottomaanien kanssa. Hän ei oman aikansa poliittisessa kaaoksessa ollut kovin vahvasti kiinni vallankahvassa: kolme kertaa hän hallitsi Valakiaa, Romanian eteläistä ruhtinaskuntaa, johon kuului osia Transilvaniasta, ja kolme kertaa hän menetti sen.

Ensimmäisen kerran hänet nostivat Valakian valtaistuimelle turkkilaiset vuonna 1448 se jälkeen, kun unkarilaisen kuvernöörin agentit olivat murhanneet hänen isänsä ja vanhemman veljensä. Hän pelkäsi turkkilaisia tukijoitaan ja pakeni, mutta palasi valtaistuimelle vuonna 1456 apunaan unkarilaiset.

Seuraavat kuusi vuotta olivat hänen pisin hallituskautensa, ja hänen poikkeuksellisen julma maineensa alkoi kasvaa juuri tuona aikana. Poliittisten vastustajien kidutus ja teloitukset eivät olleet epätavallisia 1300- ja 1400-luvuilla: kyseessä oli tyrannien hallitsema väkivaltainen, sotien repimä aika. Mutta Vladin hirmuteot joita Venäjän Iivana Julman sanotaan käyttäneen esikuvinaan pantiin merkille jopa tuolloin. Ihmiset eivät kauhistelleet niinkään Vladin tekemien murhien lukumäärää kuin niiden sadistista luonnetta. Erään kuvauksen mukaan hän järjesti väijytyksen turkkilaisille, joiden kanssa hän oli sopinut aselepokokouksen. Hän käytännössä julisti sodan viedessään vangit pääkaupunkiinsa Tirgovitseen, missä hän riisui heidät alasti ja seivästi paaluihin.

Hänen uhreikseen joutui paitsi vihollisia, myös omaa kansaa aatelisia ja talonpoikia ja huono-onnisia matkamiehiä. Kerran hän piiritti joukon lomalla olevia, maansa läpi kulkevia kauppiaita, koska ehkä luuli näitä vakoilijoiksi ja seivästi demokraattisesti myös joitakin heidän ajomiehiään. Erään toisen kerran hän samanlaisesta syystä kutsui koolle nelisensataa ulkomaalaista opiskelijaa, enimmäkseen poikia, jotka olivat tulleet Valakiaan oppimaan kieltä ja tapoja. Hän kokosi nuoret yhteen ainoaan huoneeseen ja poltatti sitten talon.

Kukaan ei tiedä tarkkaan, kuinka monta ihmistä Dracula seivästi, mestasi, paistoi tai muulla tavoin surmasi, kidutti ja häpäisi. Paavin lähettiläs, Erlaun piispa, jolla ei ollut mitään syytä liioitella, ilmoitti vuotta ennen Draculan kuolemaa, että Tyranni oli määrännyt surmattavaksi yli sata tuhatta ihmistä. Muiden lähteiden tarkastelu viittaa siihen, että arvio saattaa olla liian pieni.

Dracula menetti kruununsa kun pajarit hylkäsivät hänet vuonna 1462, ja hän vietti seuraavat kaksitoista vuotta vankina unkarilaisessa linnoituksessa. Hänet vapautettiin taistelemaan ottomaaneja vastaan, ja vuonna 1476 hän nousi jälleen Valakian valtaistuimelle. Muutaman viikon kuluttua hän taisteli viimeisen taistelunsa kohdatessaan Turkin armeijan Bukarestin ulkopuolella.

Kertomukset Draculan kuolemasta vaihtelevat. Yhden lähteen mukaan petolliset pajarit tappoivat hänet. Toinen tarina kertoo, että hän joutui erilleen miehistään ja naamioitui kiinni jäämistä välttääkseen turkkilaiseksi. Suunnitelma koitui kompastukseksi: kannattajat tappoivat hänet erehdyksessä. Kuolipa hän miten tahansa, hänen päänsä vietiin Turkin sulttaanille Konstantinopoliin. Siellä Vlad Seivästäjän eli oikean Draculan pää pantiin seipään nenään.

LUONNON OMAT VERENJUOJAT

Haudasta nousevien vampyyrien olemassaoloa ei ole koskaan todistettu, mutta on olemassa eläin, joka käyttää ravinnokseen yksinomaan verta. Vampyyrilepakolla on paljon samanlaisia piirteitä kuin levottomilla vainajilla, joilta se sai nimensä sen jälkeen kun se oli löydetty Uudesta maailmasta. Myös lepakko viettää päivänsä pimeydessä ja lähtee piilostaan luolasta tai kaivoksesta vain yön turvin. Elokuvien verenimijöiden tavoin se saattaa palata saman uhrin luo yö yön jälkeen. Mutta vaikka vampyyrilepakko saattaa joskus purra ihmistäkin, sen tyypillisempiä ravinnonlähteitä ovat nukkuvat lehmät ja kanat.

Vampyyrilepakko on pieni, Pohjois- ja Keski-Amerikassa elävä nisäkäs, joka nauttii vuorokaudessa oman painonsa verta: 30-40 grammaa. Se laskeutuu tai ryömii nukkuvan uhrin päälle, tekee haavan neulanterävillä hampaillaan ja nuolee - ei ime - verivirran. Vampyyrilepakko saattaa tappaa saaliinsa, mutta ei vuodattamalla kuiviin. Vaarallisimpia vampyyrilepakot ovat siksi, että ne saattavat tartuttaa uhrinsa vereen tauteja, kuten rabiesta.

TEORIA VERENHIMOSTA

Ihmisverellä on jo kauan uskottu olevan mystisiä parantavia voimia. Menneinä aikoina ihmiset imivät verta yrittäessään epätoivoisesti parantaa vaivojaan. muuan nykyajan tiedemies on kuitenkin arvellut, että verenjano saattoi joissakin tapauksissa olla taudin oire, ja että historian niin sanotut vampyyrit ehkä sairastivat sitä. Porfyria on harvinainen, perinnöllinen verisairaus, jolle on luonteenomaista anemia. Porfyriaa pystytään jo hoitamaan, mutta tiedemies teorisoi, että halu voittaa anemian vaikutukset saattoi ajaa jotkut potilaat juomaan verta. Sairauden oireita ovat äärimmäinen valonarkuus ja hampaat paljastava ikenien vääntyminen - klassisia vampyyrin merkkejä.

Etusivulle