DELFOIN ORAAKKELI

Eräs ennustamiseen liittyvä uskomus, joka aikaisemmin oli ollut vallalla Mesopotamiassa ja Egyptissä, ilmeni voimakkaana antiikin Kreikassa. Sen mukaan ihminen, vaikka hän ei tietoisessa tilassa pystykään näkemään tulevaisuuteen, voi unessa tai jossakin muussa muuttuneessa tietoisuuden tilassa pystyä ennustamaan tulevia tapahtumia.

Apollonin oraakkeli Delfoissa oli Kreikan kuuluisin oraakkeli. Se sijaitsi Parnassosvuoren etelärinteellä, ammottavan tuliperäisen rotkon partaalla, tulikiven katkuisten höyryjen peitossa. Oraakkelin ylipapitar Pythia istui kolmijalalla höyryjen keskellä, ja kun hän puhui, hänen suustaan nousi vaahtoa eikä siinä, mitä hän sanoi ollut mitään järkeä. Tämä oli mitä parhain todiste siitä, että hän oli vaipunut transsiin ja muuttunut meedioksi, jonka kautta voitiin kuulla Apollonin puhuvan. Lisätodiste oli hänen muuttunut äänensä ja se, että saavutettuaan jälleen normaalin tietoisuuden tilan hän ei muistanut mitään ennussanoistaan. Pythian viestit olivat niin sekavia ja moniselitteisiä, että tarvittiin pappeja välittämään ja tulkitsemaan niitä, usein runomuodossa. Erityisen arkaluontoisissa tapauksissa nämä papit epäilemättä muotoilivat vastaukset omien etujensa mukaisiksi.

Delfoin oraakkeli vaati korkean hinnan palveluksistaan, ja vaikka kiireisimpinä aikoina oli käytössä kolme eri Pythiaa, sitä eivät voineet aina käyttää vähemmän vaikutusvaltaiset anojat. Eräs toinen oraakkeli, joka oli pyhitetty Zeulle ja sijaitsi Dodonassa, Kreikan länsiosassa, näytti plvelleen paremmin tavallista kansaa. Dodonassa anojat saivat lyijynauhat, joille he kirjoittivat kysymyksensä sellaiseen muotoon, että niihin voitiin vastata lyhyesti "kyllä" tai "ei". Jokainen nauha taitettiin niin, ettei kysymys näkynyt. Sen jälkeen ne pantiin ruukkuun, josta papitar nosti ne yksi kerrallaan ilmoittaen samalla, oliko jumalan vastaus kielteinen vai myönteinen. Menetelmä on varmasti tuttu, ja niin ovat monet kysymyksistäkin, vaikka ne ovat tuhansia vuosia vanhoja. Eräässä niistä tiedustellaan: "Lysansias kysyy Zeulta, onko lapsi, jota Annyla kantaa sydämensä alla, hänen lapsensa." Toisessa kysytään: " Leontios kysyy, tuleeko hänen poikansa Leon paranemaan hänen rintaansa iskeneestä taudista."

PYTHAGORAS

Yksi kaikkein merkillisimpiä antiikin Kreikan hahmoja ei ollut sen paremmin pappi kuin meediokaan, vaan Pythagoras-niminen filosofi. Nykyään hänet tunnetaan parhaiten teoreemasta, joka on saanut nimensä hänen mukaansa, ja jota käytetään laskettaessa hypotenuusan, eli suorakulmaisen kolmion pisimmän sivun pituutta. Mutta Pythagoras oli myös mystikko ja maagikko, joka tässä ominaisuudessa yhdisti tieteen ja magian ainutlaatuisella ja vieläkin mieliä kiehtovalla tavalla.
Pythagoras syntyi kreikkalaisella Samoksen saarella, ja hänen kerrotaan tehneen laajoja matkoja, ainakin Egyptiin ja mahdollisesti Aasiaan. Asetuttuaan noin vuonna 530 eaa. asumaan Krotoniin, joka oli Kreikkalainen siirtokunta Italian eteläosassa, hän perusti salaperäisen järjestön, joka selitti hänen filosofisia oppejaan. Pythagoraasta kerrotaan tarinoita, joiden mukaan hänellä oli yliluonnollisia voimia. Hän saattoi tehdä itsensä näkymättömäksi, kävellä vetten päällä, ja hän sai esineet ilmestymään ja katoamaan mielensä mukaan. Hän luotti myös musiikin ja rituaalien käyttöön parannuskeinoina, ja väitti muistavansa, missä hahmossa hän oli esiintynyt aikaisemmassa elämässään.

Inhimillisen olemassaolon kaaosta Pythagoras yritti kuitenkin selittää numeroiden avulla, ja hänellä oli tarjottavanaan järjestelmä, joka oli paljon monipuolisempi kuin muinaisten astrologien kehittämä. Teoksessaan Metafysiikka yritti Aristoteles, vaikka kuuluikin pythagoralaisten vastustajiin, selittää heidän filosofiaansa. He uskoivat, että kaikki asiat ovat lukuja. Aristoteles toteaa: "Jokin numeroyhdistelmä merkitsee oikeutta, jokin sielua ja järkeä, jokin toinen taas mahdollisuutta - ja niin edelleen, siten että lähes kaikki muutkin asiat voitiin selittää numeroiden avulla."
Eräässä tarinassa oletetaan, että Pythagoraan kiinnostus numeroihin sai alkunsa, kun hän huomasi ne kiinteät suhteet, jotka vallitsivat kreikkalaisten sävelasteikon neljän pääsävelen välillä. Tarinan mukaan hän oli ohittamassa sepän pajaa, jossa neljä seppää takoi neljää erikokoista alasinta. Punnitessaan alasimet Pythagoras huomasi, että niiden painot olivat toisiinsa nähden samassa suhteessa kuin luvut 6, 8, 9 ja 12. Tästä hän päätyi siihen käsitykseen, että kaiken luodun ja numeroiden välillä vallitsee samantyyppinen vastaavaisuus. Täten he olettivat - Aristotelesta lainataksemme - että "luvut muodostavat kaiken olevaisen perustan ja että koko taivas on yhtä kuin yksi sävelasteikko ja yksi luku".