Eräs kuuluisa egyptiläinen tutkija kirjoitti yli 50 vuotta sitten: "Käsityksiltään nykyaikaisen ihmisen on vaikea ymmärtää, miten valtava vaikutus uskolla noituuteen oli koko olemassaolon kannalta. Se määräsi koko elämää ja ilmeni jatkuvasti, jokapäiväisissä kodin piirissä tapahtuvissa toimissa, jopa niinkin tavanomaisissa kuin nukkuminen ja ruoanvalmistus." Auringon ja Niilin tulvien siunaama Egypti, joka sijaitsi noin 1500 kilometriä Mesopotamiasta lounaaseen, muunsi noituuden taiteeksi, jonka mahti ja loisto näkyi kaikkialla. kun mesopotamialaiset usein käyttivät riittejä ja rituaaleja karkottaakseen hirviöt tai ryöstelevät vainajien henget, egyptiläiset käyttivät taikakeinoja lähes vastakkaiseen tarkoitukseen: taatakseen kuolemanajatuksen riivaamalle kansalle turvallisen tien tuonpuoleiseen elämään Auringonlaskun maassa.

Egyptiläisten noitamenetelmissä oli keskeisenä vielä nykyisinkin elävä uskomus, jonka mukaan tietyillä oikein järjestetyillä ja sopivasti lausutuilla sanoilla on ainoalaatuinen voima. Niitä kutsutaan voimasanoiksi, ja egyptiläisten loitsupappien käyttäminä niiden uskottiin johtavan uskomattomiin tapahtumiin.
Egyptiläiset uskoivat, että voimasanojen magia voitiin siirtää esineisiin, esimerkiksi amuletteihin, joita käytettiin paljolti samaan tapaan kuin esihistoriallisen ajan ihminen käytti hedelmällisyys- ja eläinveistoksiaan, eli voiman symboleina. On arvioitu, että jokainen egyptiläinen, mies, nainen ja lapsi, käytti ainakin yhtä amulettia tai taikakalua. Jotkut taikakalut olivat erittäin hienoja koruja, toisissa oli kirjoituksia ja ne kiinnitettiin vaatteisiin. Valmistettiin myös noitajuomia pesemällä pois taikakaluista niihin kirjoitettujen voimasanojen muste. Tutankhamonin muumion käärinliinoista löytyi noin 150 amulettia.

Horuksen Silmä ja Isiksen Solki olivat molemmat kuuluisia amuletteja. Mutta kaikkein kuuluisin - ja voimallisin - oli Skarabee, elämän symboli, joka oli omistettu auringonjumala Ralle ja muotoiltu mitättömän lantakuoriaisen, pyhän pillerinpyörittäjän, muotoiseksi. Hautajaismenoissa Skarabee sijoitettiin vainajan sydämen paikalle, ja yleensä sen selkäpuolelle oli kaiverrettu loitsukaava, jossa usein anottiin jumalilta kuolemattomuutta. Lopulta itse lantakuoriainen samastettiin Skarabeen voimaan, ja hedelmättömät naiset kuivasivat hyönteisiä ja tekivät niistä jauhetta, toivoen tuosta jauheesta tehdyn juoman avulla tulevansa raskaaksi. Ankh (tau-risti), jonka yläsakara on renkaan muotoinen, esiintyy ehkä yhtä usein kuin Skarabee, ja myös se edusti elämää ja kuolemattomuutta.

Egyptiläiset uskoivat myös, että ihmistä esittävät veistokuvat, samoin kuin symbolit, voitiin tehdä eläviksi voimasanojen avulla, ja niinpä hautajaisten aikana hautakammioihin pantiin usein kivisiä tai puisia vainajan kuvia eli ushebteja, palvelemaan vainajaa tuonpuoleisessa maailmassa. Seti I:n hautakammiossa oli tiettävästi 700 tällaista tulevaa työläistä. Egyptiläiset keksivät myös erään usein myöhemminkin käytetyn noitakeinon, jota käytetään vielä nykyäänkin tuhoaviin tarkoituksiin, nimittäin vahanuken. Eräs muinaistaru kertoo farao Nektanebis II:sta, joka kävi taistelunsa vesimaljassa vahasta tehdyillä merimiehillä ja laivastoilla. Hän uskoi, että aina kun hän upotti vahanukkevastustajansa, tapahtui näin myös hänen todellisille vihollisilleen. Jumalat kuitenkin vihastuivat Nektanebiksen halpamaisista keinoista ja antoivat voiton vahanukeille. Tarinan mukaan Nektanebis pakeni Kreikkaan, jossa hän ryhtyi lääkäriksi ja tietäjäksi.

Usko voimasanojen mahtiin ilmeni erikoisella tavalla egyptiläisten hautakirjoituksissa. Vanhimmat niistä, jotka tunnetaan pyramiditekstien nimellä, koska ne oli kirjoitettu hieroglyfeillä Sakkaran pyramidien sisäosiin, muodostavat kirjan. Siihen kuuluu taikasanoja, ylistyslauluja, manauksia, loitsuja ja erikoisia loitsukaavoja, joiden kaikkien tarkoituksena oli auttaa kuollutta faraota pääsemään tuonpuoleiseen maailmaan. Myöhemmät hautakirjoitukset, jotka maalattiin puisten muumioarkkujen kylkiin ja joita sanotaan arkkuteksteiksi, käsittelivät sitä, miten vainaja saisi tarvitsemansa ruoan ja juoman sekä tarpeeksi raikasta ilmaa. Kaikkein kuuluisin kirjoitus, Kuolleiden kirja, kirjoitettiin papyrukselle, ja siihen sisältyi kuvia ja loitsuja vainajan käyttöön tuonpuoleisessa, rukouksia suojaksi pahoja henkiä vastaan ja erityisiä sanoja lisäämään sellaisten amulettien voimaa, jotka oli tehty pitämään loitolla madot, haudanryöstäjät ja vieläpä homeen.