Oregonin osavaltion Portlandiin matkalla ollut lehtimies vilkaisi yöllä ulos junan näköalavaunun ikkunasta ja näki outoja punaisia ja vihreitä valoja Kalifornian Shastavuorella. Hän kysyi niistä junan konduktööriltä, joka sanoi "siellä lemurialaisten pitävän seremonioitaan".
Näin kirjoitti Edward Lanser Los Angeles Times Star -lehdessä 22.5.1932 julkaistussa artikkelissa. Toivoen saavansa lisää jutun ainesta Lanser matkusti Shastavuorelle ja tapasi siellä Weed-nimisessä kaupungissa muita, jotka myös olivat nähneet valot. hän kuuli myös vuoren rinteillä olevasta "salaperäisestä kylästä", josta kukaan sinne mennyt ei ollut palannut. "Huomattava tiedemies", professori Edgar Lucin Larkin oli tarkkaillut kylää voimakkaalla kaukoputkella.

Lemurialaiset olivat "pitkiä, paljasjalkaisia, ylhäisen näköisiä ihmisiä, joilla oli lyhyeksi leikatut hiukset ja pukunaan hohtavanvalkoinen viitta." Juhlamenot, joihin valot liittyivät, pidettiin lemurialaisten kadonneen kodin, Lemurian, muistoksi. He olivat eläneet Pohjois-Amerikassa useita tuhansia vuosia käyttäen "tiibetiläisten mestarien salaista voimaa", jonka avulla he saattoivat sulautua ympäristöönsä ja kadota milloin vain. Näkymätön muuri suojeli heidän kyläänsä.

Oliko joku pilaillut Lanserin kustannuksella? Vai oliko hän itse sepittänyt tarinan? Shastavuorelta ei ole löytynyt jälkeäkään lemurialaisista, ja professori Larkin oli todellisuudessa salatieteilijä, joka piti Mount Lowen tähtitornia turisteja varten. Hän oli kuollut vuonna 1924, eikä siis ollut kiistämässä Lanserin väitteitä. Lanserin Shastavuoren siirtokunta oli epäilemättä peräisin okkulttisesta romaanista A Dweller on Two Planets (Kahden planeetan asukas), jonka "Phylos Tiibettiläinen" eli Frederick Spencer Oliver oli julkaissut vuonna 1894. Romaanissa Shastavuori on muinaista tietoa säilyttämään perustettu viisaiden yhteisön piilopaikka.

LEMURIAN ALKUPERÄ

Charles Darwinin vuonna 1859 ilmestynyt Lajien synty oli saattanut luonnontutkijat pulmalliseen tilanteeseen. Jos samanlaiset lajit olivat kehittyneet yhteisessä paikassa yhteisestä esi-isästä, kuinka tiedemiesten tuli selittää esimerkiksi makit, joita tavataan etupäässä Madagaskarissa - ja joitakin läheisessä Afrikassa - mutta muutoin vain Intiassa ja Malaijien saaristossa? Muukin eläimistö ja kasvillisuus herättivät saman kysymyksen. Kuinka ne olivat ylittäneet Intian valtameren?

Luonnostaan lankeava vastaus oli maasilta. Geologit toivat oman lisänsä keskusteluun huomauttamalla Keski-Intian ja eteläisen Afrikan joidenkin kivien ja fossiilien samankaltaisuudesta. niin syntyi uusi "manner", joka yhdisti Afrikan Intiaan ja jonka ajateltiin olleen olemassa makien kehittymisen aikoihin. Englantilainen eläintieteilijä Philip Sclater ehdotti manteren nimeksi Lemuriaa makien heimon latinankielisen nimen Lemuridae mukaan.

Darwinin kehitysteoria sisälsi ajatuksen, että ihmiset polveutuivat apinoista, mutta yhteyden todisteeksi ei ollut löydetty fossiileja. Saksalainen luonnontutkija Ernst Haeckel keksi Lemurian ihmiskunnan mahdolliseksi alkukodiksi - sen todistamiseen tarvittavat fossiilit olivat vajonneet manteren mukana mereen.

Nykypäivän tieteellinen maailmankuva ei tarvitse Lemuriaa, sillä makien levinneisyyttä ja Afrikan ja Intian geologisten kerrostumien keskinäistä vastaavuutta selitetään muiden teorioiden, kuten mannerliikuntojen avulla. Ja vaikka Lemuria olisi ollutkin olemassa, se olisi kadonnut veden alle miljoonia vuosia ennen primitiivisten ihmisten kehittymistä. Siitä huolimatta monet salatieteilijät eivät voineet vastustaa ajatusta kadonneesta maasta, joka oli ihmissuvun kehto.

MITÄ LEMURIA OLI SALATIETEILIJÖILLE?

Teosofian perustaja Helena Blavatskya (1831-1891) on pidetty joko mystikkona tai huijarina. Mutta kukaan ei voi kiistää hänen huomattavia mielikuvituksenlahjojaan. Moninaisissa elämänvaiheissaan - hän mm. esiintyi sirkusratsastajana ja toimi spiritistisenä meediona - hän hankki itselleen riittävän länsimaisen magian ja itämaisen filosofian tuntemuksen. Hän kiinnostui myös Lemuria-teoriasta.

Blavatsky väitti matkustelleensa ympäri maailmaa etsimässä okkulttista viisautta. Hän löysi sen Tiibetistä "mahatmoilta", joiden hän sanoi hallitsevan maailmaa lähettämällä okkulttisia voimavirtoja. Hänen moniosainen ja vaikeatajuinen - joidenkin mielestä sekava - pääteoksensa The Secret Doctrine (Suomennettu osittain nimellä "Salainen oppi") perustui kertoman mukaan muinaiseen atlantislaiseen tekstiin The Book of Dzyan, jonka "mahatmat" olivat näyttäneet hänelle transsissa.

"Salainen oppi" julisti, että ihmiskunta kehittyy seitsemässä perättäisessä juurirodussa, joista lemurialaiset olivat kolmas. Nämä muinaiset ihmiset elivät manterella, joka käsitti suurimman osan eteläistä pallonpuoliskoa. He olivat jättikokoisia apinan kaltaisia olentoja. Heillä ei ollut puhuttua kieltä vaan he käyttivät telepatiaa, ja vaikka heillä ei ollut oikeita aivoja, he pystyivät tahdonvoimalla kirjaimellisesti siirtämään vuoria. Lopulta Lemuria hajosi, ja sitä seurasi Atlantis. Sen jälkeen tuli nykyinen maailma. Okkultistien mukaan lemurialaisten jälkeläisiä on yhä olemassa - Australian alkuasukkaina, hottentotteina ja papualaisina.

Blavatskyn kuoltua teosofit rakentelivat vielä yksityiskohtaisemman kuvan. Kirjassaan Story of Atlantis and the Lost Lemuria (Atlantiksen ja kadonneen Lemurian tarina) William Scott-Elliot kertoo, että lemurialaiset olivat lähes 4,5 metriä pitkiä ja ruskeaihoisia. Heidän kasvonsa olivat litteät ja otsattomat ja silmät niin etäällä toisistaan, että he näkivät lintujen tavoin sivuille mutta myös eteen. Merkillisintä oli, että heidän kantapäänsä ulottuivat niin pitkälle taaksepäin että he saattoivat kävellä yhtä helposti taka- kuin etuperin.

Lemurialaiset olivat aikaisemmin munivia hermafrodiitteja, mutta lisääntyivät myöhemmin ihmisten tavoin. Lemurialaisten risteydyttyä eläinten kanssa ja synnytettyä apinoita, heidän kehitystään auttaneet yliluonnolliset olennot lopettivat apunsa. Heidän tilalleen tulivat Venukselta kotoisin olevat "Liekin herrat", joiden avulla lemurialaiset saavuttivat kuolemattomuuden ja jälleensyntymisen. Mutta juuri kun he olivat luoneet itsellensä kulttuurin ja alkaneet näyttää ihmisiltä, Lemuria vajosi mereen.

Ei ihme, että nämä huikeat ajatukset löysivät tiensä Edgar Rice Burroughsin Mars-sarjaan. Sitä ennen okkultistit olivat siirtäneet Lemurian Tyynelle valtamerelle. Siellä se avusti amerikkalaisen James Churchwardin esittämää Mu-nimistä kadonnutta mannerta, jonka piti selittää Pääsiäissaaren patsaat ja Karoliineilla oleva Nan Matolin rauniokaupunki. Mutta ne ovat etäällä ja vaikeasti tavoitettavia, ja siksi Shastavuori edelleen eniten houkuttelee Lemurian etsijöitä.