Korkea sademetsä kehystää Palenquen kauniita raunioita, jotka painautuvat matalaan kukkulanselänteeseen Meksikon osavaltiossa Chiapasissa. Loistavanväriset papukaijat ja arot elävöittävät puiden tummaa vihreyttä, ja vain uteliaiden mölyapinoiden huudot rikkovat mayojen muinaisen seremoniakeskuksen rauhaa.

Amerikkalainen kirjailija ja matkailija John Lloyd Stephens julkaisi vuonna 1841 kirjan, joka toi Palenquen ja koko mayojen kadonneen maailman julkiseen tietouteen. Hän kirjoitti: "Mikään maailmanhistoriassa ei ole tehnyt minuun yhtä voimakasta vaikutusta kuin tämä aikoinaan suuri ja kaunis kaupunki, joka nyt on kukistunut, autio ja unohdettu."

PALATSI JA TEMPPELIT

Palenquen sokkeloisen palatsin käytävissä ja huoneissa harhaileva kävijä päätyy lopulta nelikerroksisen tornin juurelle. Tornin huipulta mayat aikoinaan tutkivat tähtiä ja valvoivat vihreää tasankoa, jonka läpi Usumacintajoki virtaa 128 kilometrin päässä olevaan Meksikonlahteen.

Tornista kävijä voi saada yleiskuvan Palenquen uskonnollisista rakennuksista. Aukion ympärillä on kolme samanlaista temppelipyramidia: Auringon, Ristin ja Lehtevän Ristin temppelit. Temppelit ovat kukin oman porraspyramidinsa huipulla, niissä on mansardikatto ja sen päällä kummallinen "kampamainen" pystysuora rakennelma ja sisällä kaksi holvattua huonetta.

Kunkin temppelin sisemmässä huoneessa on pyhättö, siellä kivitaulu, johon on taidokkaasti kaiverrettu hieroglyfejä ja kaksi mayamiestä. Miesten välissä on seremoniaesine. Auringontemppelissä, jota on sanottu mayojen rakennuksista täydellisimmäksi, tämä esine on jaguaarijumalan naamio. Kahdessa muussa temppelissä esine on ristinmuotoinen puu, jossa on lintu.

Merkittävin Palenquen rakennuksista on Kirjoitusten temppeli. Sinne päästäkseen on noustava pyramidin etusivussa olevat 19,8 metriä korkeat jyrkät portaat. Temppelin kaikissa neljässä tukipilarissa on luonnollisen kokoisia stukista tehtyjä ihmishahmoja, joilla on pieni lapsi sylissään.

HAUTAHOLVI PYRAMIDIN SISÄLLÄ

Vähän tunnettuun Kirjoitusten temppeliin saatiin valaistusta vasta kun meksikolainen arkeologi Alberto Ruz Lhuiller vuonna 1949 löysi temppelin lattiasta suuren kivilaatan. Laatan alta paljastuivat kivillä tukitut portaat, joiden raivaamiseen Lhuillerilta ja hänen apulaisiltaan kului kolme vuotta. Portaiden juurelta maanpinnan tasosta Lhuiller löysi pystyssä olevan kolmikulmaisen kivilaatan ja ilmeisesti uhrattujen kuuden nuoren ihmisen luurangot. Poistettuaan laatan Lhuiller avasi hautakammion, johon ei ollut koskettu yli tuhanteen vuoteen. Hänen kuvauksensa mukaan se oli "...kuin jäähän veistetty valtava tyhjä huone, eräänlainen luola, jonka seinät ja katto olivat täydellisen sileät, tai kuin hylätty kaupunki, jonka kupolista laskeutuivat stalaktiittiverhot ja jonka lattiasta kasvoivat paksut stalagmiitit kuin kynttilästä valunut vaha...".

Hautaholvissa sarkofagin päällä oli viiden tonnin painoinen, runsain korkokuvin koristettu kivilaatta. Seinillä oli mayojen yhdeksän kuoleman herran veistetyt reliefikuvat. Sarkofagissa olivat noin 40-vuotiaana kuolleen pitkän miehen jäännökset. Hänen vartalonsa ja kasvonsa oli peitetty vihreillä jadekoruilla, jotka muodostivat jyrkän vastakohdan kammion sinooperin punaisille seinille. merkittävin oli jadenpaloista tehty kuolinnaamio, jonka aavemaisesti tuijottavat silmät olivat laavalasia ja simpukankuorta.

Sarkofagin kannessa olevat korkokuvat eivät kuvaa avaruuskapselissa olevaa astronauttia, niin kuin Erich von Däniken väittää kirjassaan "Tulimmeko tähtien takaa?". Pikemminkin ne esittävät rikkaalla symbolikielellä ihmisen elävän sielun siirtymistä kuoleman valtakuntaan. Lisäksi ne kuvaavat tietyn mayajohtajan muuttumista jumalaksi.

MAYOJEN ESI-ISIEN PALVONTA

Mayakulttuurin tutkijat, kuten amerikkalaiset Floyd Lounsbury ja Linda Schele, tulkitsivat monia Palenquen temppelin seinistä löytyneitä piirtokirjoituksia. Niistä selvisi, että hautakammiossa oleva luuranko kuului Pacalille, jonka nimi merkitsee "käsikilpeä". Hänen äitinsä Zak-kuk hallitsi ennen häntä ja mahdollisesti toimi sijaishallitsijana Pacalin noustessa valtaistuimelle 12-vuotiaana.

Piirtokirjoitukset kertovat, että Pacal kuoli 80 vuoden iässä, vuonna 683 jKr., mikä on kummallista koska luuranko kuuluu häntä puolta nuoremmalle miehelle. Pacalin hallitusaikana rakennettiin suuri palatsi, Palenque kohosi valtansa huipulle ja hallitsi monia maan maya-asutuksia. Pacal teki Palenquesta tärkeän seremoniakeskuksen, jossa maatalouden vuodenaikojen kiertoon perustuvat ikivanhat rituaalit yhdistettiin erikoislaatuiseen esi-isien palvontaan.

Pacal edusti eliittiluokkaa, joka hallitsi mayakansaa ja jolle oli keskeistä esi-isien kunnioittaminen ja palvonta. Pacalin esi-isien nimet on kaiverrettu hänen sarkofaginsa sivuihin, ja kaikki Pacalin seuraajat ovat jättänet piirtokirjoituksia, joissa he korostavat sukulaisuussuhdettaan häneen.

Mayojen astronomipapit olivat myös mukana tässä esi-isien palvonnassa, sillä ilmeisesti he pelasivat monimutkaista numeropeliä, joka yhdisti uskonnon ja vallan tarpeet historian ja sukuhistorian tarpeisiin. Kirjoitusten temppeli on saanut nimensä 620 hieroglyfin sarjasta, joka on mayakulttuurin pisin. Vaikka kaikkia ei ole vielä tulkittu, jotkin ilmeisesti liittyvät ihmisiin ja jumaliin, jotka ovat esittäneet tärkeätä osaa vuosituhansia ajassa taaksepäin ulottuvassa historiassa.

Lounsbury selvitti piirtokirjoituksista, että Ristin temppeli oli omistettu Pacalin pojalle samana päivänä, jolloin muuan esiäiti oli syntynyt 1 359 540 päivää (3724 vuotta) aikaisemmin. Tämä suunnaton päivien lukumäärä on tärkeä, koska se voidaan jakaa mayojen seitsemällä tärkeällä joko planetaarisella tai kalendarisella jaksolla. Tämä lukumystinen yhteensattuma, yksi monista, viittaa siihen että mayojen historiaa väärennettiin soveliaaksi hallitsevalle eliitille tämän yhdistäessä itseään esi-isiin. Viimeinen tulkittu Palenquesta löytynyt päivämäärä on vuosi 853 jKr. Sen jälkeen tämä mayojen pyhä keskus arvoituksellisesti hylättiin. Vain piirtokirjoitukset ja vielä löytämättömät haudat voivat tuoda lisää tietoa sen rituaalisista valtiaista.